|
<
| Suomi
seuran historiaa lyhyesti. |
Suomi Seura perustettiin vuonna 1986. Johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa
valittiin varapuheenjohtajaksi Pentti Kari ja sihteeriksi Vappu Idström, varalla
Sirkka Savolainen ja rahastonhoitajaksi Olavi Jäppinen.. Ensimmäisen jäsenmaksu
suuruus oli 2000 pesetaa (2000 pesetaa = 12,02 €). Seuraavana vuonna jäsenmaksu
muutettiin 1500 pesetaksi, jollaisena se pysyi yli 15 vuotta.
Ensimmäisen vuoden johtokunnan kokoukset pidettiin yleensä johtokunnan jäsenten
kotona. Loppuvuosi 1986 ja vuosi 1987 oli työntäyteinen, koska kaikista
mahdollisista asioista oli keskusteltava, suunniteltava, pantava vireille ja oli
myös tehtävä päätöksiä.
Toisessa kokouksessa päätettiin seuraavanlaisista asioista:
-Keskusteltiin seuran nimi- ja viiriehdotuksista.
-Nimiehdotus Costa Blanca Suomi-Seura, Torrevieja ( Alicante ) sai johtokunnan
hyväksyminen ja asia vietiin ylimääräisen yleiskokouksen päätettäväksi.
-Hyväksyttiin seuran säännöt, jotka myös vietiin ylimääräisen yleiskokouksen
päätettäväksi.
-Kielikurssiasiassa pyrittiin pääsemään kerhon puitteissa alkuun
-Kutsuttiin Torreviejan kaupunginjohtaja ja poliisipäällikkö rouvineen
itsenäisyyspäiväjuhlaan.
-Kuultiin suunnitelma Lorcan matkasta.
Kolmannessa kokouksessa päätettiin seuraavista asioista:
-Itsenäisyyspäivän juhla päätettiin viettää Punta Primassa, mukana 156 henkilöä.
-Keskusteltiin tiedottamisesta seuran jäsenille.
-Suomen Suomi-seuralla saapunut kirje luettiin johtokunnalle. Kirje sisälsi
toimintaohjeita ja mallisäännöt seuralle.
-Ehdotus vaakunaksi jäi pöydälle.
Vuonna 2011 toimii Veikko Mikkonen puheenjohtajana, Tuija Sutinen
varapuheenjohtajana ja Tuomo Jämsä sihteerinä. Jäsenmaksu on 20€ / hlö, voimassa
kalenterivuoden.
Suomi seuran jäsennä sinulla on mahdollisuus osallistua toiminnan kokouksiin.
Kokoukset pidetään 2 kertaa vuodessa.
Jäsenille on paljon mahdollisuuksia osallistua erilaisiin toimintoihin.
Suomi-Seura järjestää erilaisia retkiä, espanja kurssia ja paljon muuta!
Jäsenille:
30 min tietokonekäyttöä
Ilmainen Concordia-lehti
Lainaa kirjastosta kirjoja
Suomi-Seura retkiä halvemmalla
Espanja kursseja
Terveysinfossa saa ottaa ilmaisia kokeita paitsi kolesterolin mittaus
Osallistua Suomi-Seuran kokouksiin
Toimisto
on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10.00 – 14.00 välisenä aikana.
Espanjalaisina juhlapyhinä seura on kiinni.
Toimistossa hoidetaan seuran toimintaan liittyviä asioita. Toimistossa on
tavattavissa arkipäivisin joku johtokunnan jäsenistä tai heidän estyessään
johtokunnan valitsema varalla oleva henkilö, jolla on kokemusta em tehtävästä.
Toimistovastaava ohjaa harjoittelijoiden työskentelyä. Kesäaikana toimisto
voidaan pitää auki ti klo 11–13, mikäli löytyy päivystäjä.
Terveysinfon harjoittelijat järjestävät terveydenhuoltoon liittyviä
tilaisuuksia ja pitävät vastaanottoa jäsenille sekä tekevät kotikäyntejä seuran
aukioloaikana maanantaista perjantaihin klo 10 – 14. Oppilaiden keräämät tiedot
asiakkaista ovat luottamuksellisia. Työharjoittelijoilla on seuran johtokunnan
nimeämä yhdyshenkilö Porvoon terveydenhoito-oppilaitokseen. Terveysinfon tilat
ovat kahvion yhteydessä olevassa erillisessä huoneessa. Harjoittelijat tekevät
kliiniset mittaukset: verensokerin, hemoglobiinin ja kolesterolin mittaus ja
tarkistavat verenpaineen.
Kahvio toimii vapaaehtoisvoimin. Tarkoitus on edelleen laittaa ma, ti, to ja
pe:na ruokaa. Keskiviikkoisin on tarjolla leipomistuotteita ja kahvia. Kahviolla
on erityinen merkitys seuran jäsenten kohtauspaikkana. Mutta kaikki tämä voidaan
toteuttaa vain riittävällä henkilöstöllä, jota olisi oltava jatkuvasti
saatavilla.
Espanjan lain ja toimintamme luonteen (ei arvonlisä verovelvollisuus) vuoksi
kahvio on tarkoitettu vain jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille, mutta jäsenen
seurassa voi tulla myös ei –jäsen ja lounastaa kahviossa. Kuitenkin Suomi-Seuran
toimintaan ovat kaikki tervetulleita tutustumaan, ketään ei käännytetä ovelta.
Kahvio on avoinna maanantaista perjantaihin päivisin klo 10.00 – 14.00,
ruokailu klo 12-14 välisenä aikana. Keskiviikkoisin on leivontapäivä.
Kahvion toiminnasta ja opiskelijaharjoittelijoiden ohjauksesta vastaa
keittiövastaava/t.
Työharjoittelu on EU-rahoitteinen, suomalaisten keskiasteen opiskelijoiden
työmuoto. Toimisto-, terveysinfo- sekä keittiövastaava pitävät keskenään sekä
oppilaiden kanssa palavereja tarpeen mukaan. Kaikki harjoittelijat valitaan
Porvoon terveydenhoito-oppilaitoksen toimesta keskitetysti. Keväällä Porvoossa
pidetään kokous sekä infotilaisuus opiskelijoille, joihin Suomi-Seuran
yhdyshenkilö(t) osallistuu ja myöhemmin kesällä on valmennustilaisuus
harjoitteluun lähteville opiskelijoille
Suomi-Seuran kotisivut ylläpidetään ja päivitetään seuran toimesta. Sivuilta voi
lukea ajankohtaisia asioita seuran toiminnasta sekä näköispainoksena Concordia
–lehden. Osoite on www.costablancasuomiseura.es
Kirjasto, jonka teosmäärä on noin 4500, lainaa kirjojen lisäksi dvd- ja
videotallenteita sekä äänikirjoja. Kirjasto hoitaa myös aikavaraukset
tietokoneille. Kirjasto toimii kesällä yhtenä päivänä viikossa (ti klo 11 – 13
).
Matkat ja retket pyritään järjestämään niin kevät- kuin syyskaudella Espanjan
kulttuurillisesti merkittäviin alueisiin ja kaupunkeihin. Pidempien matkojen
kesto n 2 – 4:ään päivään, lisäksi tehdään yhden päivän matkoja. Matkoille voi,
jos on tilaa, osallistua myös ei –jäsen, mutta hinta on silloin matkasta
riippuen vähintään 10 €:a kalliimpi
Juhlat ja muut tapahtumat järjestetään mm Suomi-Seuran tiloissa; TV Finlandin
lähettämien ohjelmien kuten vaalien, Itsenäisyyspäiväjuhlien ja muiden
tapahtumien seuraamista, laskiais- ja ystävänpäiväjuhlia, virpojaisia, pääsiäis-
ja joululounaita, pikkujouluja ja itsenäisyyspäivänjuhlat.
Jäsenenä voit tutustua Espanjan kieleen!
Espanjan opintoryhmät opiskelevat lukujärjestyksen mukaan seuran tiloissa.
Opettajina Zara Bates espanja, Pirjo Castejón espanja/suomi, sekä Diana Villa
espanja.
Kerhot sivulta löydät mitä voit harrastaa seuran
puitteissa.
|
Uudet sivut: heikki.vanhala (at)
jippii.fi
Costa Blanca Suomi-Seura C./ Concordia 96 03180 Torrevieja (Alicante) Puh/Fax 965 704 142
suomiseura (at) terra.es
© Costa Blanca Suomi-Seura |
|